Viimeinen päivämme Tansaniassa piti sisällään kouluvierailun Arushassa, siirtymisen Kilimanjaron kentälle ja alkaneen kotimatkan.
Kaksi päivää ja ennen kaikkea niiden välissä teltassa vietetty yö olivat saaneet aikaan sen, että uni maistui kaikille sikeästi Arushan hotellissa. Aamu valkeni sateisena, mutta sade loppui jo siirtyessämme parinkymmenen kilometrin matkan Usa Riverin alueelle PITA-projektiin kuuluvalle yläkoululle, joka oli matkamme viimeinen vierailukohde. Pilvet eivät kaikonneet, mikä oli hieman harmillista siinä mielessä, että selkeällä säällä koulun pihalta olisi näkynyt Afrikan mantereen korkeimman vuoren Kilimanjaron rinteet. Nyt näimme niistä vain aavistuksen parin pilven raosta. Matkalla selvisi muuten sekin, ettei Toton Africa ole täysin realistinen: Kilimanjaro ei nouse Olympoksen lailla Serengetin yllä, koska Serengetin kansallispuistoon Kilimanjaroa ei edes näy 🙂
PITA on Suomen lähetysseuran ja tansanialaisen yliopiston johtama hanke, jossa on mukana parikymmentä paikallista yläkoulua, lähinnä syrjäisempien seutujen kouluja, jotka sijoittuvat vuosittaisessa koulujen vertailussa häntäpäähän. PITA tulee sanoista Participatory and Interactive Teaching Approach. Projektin nimi myös leikittelee sanoilla: swahilin kielessä pita tarkoittaa mm. ohittaa, ylittää odotukset, olla parempi. Hankkeessa koulutetaan mukana olevien koulujen opettajia ja tällä pyritään parantamaan oppimistuloksia. Tansaniassa on ensiarvoisen tärkeää selvittää hyväksytysti yläkoulun päättökoe, koska ilman sitä ei ole mahdollista jatkaa opintoja. Projektin tarpeellisuudesta kertoo se, että osassa kouluista vain alle 40 % oppilaista läpäisee päättökokeen. Usa Riverin koulussa tilanne oli onneksi hieman parempi ja tulokset olivat parantuneet jo PITA-projektin aikana.
Haasteita koululla silti riitti edelleen. Vain osassa luokista oli ikkunat ja tiloja oli muutenkin niukasti oppilasmäärään nähden. Koululla olikin menossa lisätilojen rakentaminen ja olemassa olevien tilojen parantaminen. Tansaniassa koulut eivät juurikaan saa valtiolta tukea, joten avustuksilla on ratkaiseva merkitys siihen, pystytäänkö koulutiloja rakentamaan ja tarvittaessa kunnostamaan. Usa Riverin koululla tämän hetken rakennustöissä isossa roolissa oli etelä-korealainen lähetystyöntekijä, joka oli kerännyt avustusrahoja ja oli myös vierailumme aikana paikalla valvomassa rakennustöitä. Myös meidän ryhmämme sai osallistua opiskeluolosuhteiden parantamiseen toimittamalla koululle lukion oppilaskunnan avustuksen, jonka koulu voi käyttää ikkunoiden ja kattopeltien hankintaan. Rehtori kertoi meille kattopeltien olevan vaikeimpia hankittavia, koska ne ovat muihin rakennusaineisiin verrattuna kaikista kalleimpia. Meille suomalaisille pieni avustus oli siis suuri vastaanottajan näkökulmasta.
Vastaanotosta koululla ei olisi voinut päätellä, että olosuhteet olivat haasteelliset. Autojemme ajaessa pihaan koulun oppilaat kokoontuivat laulamaan meille tervetulotoivotuksen. Sitten rehtori kokosi kaikki koulun oppilaat yhteen esitelläkseen vieraat. Esittelymme päätteeksi lauloimme jo tutuksi tulleen laulun ”Siunaa koko maailmaa”. Koulun oppilaat tulivat sujuvasti mukaan omalla kielellään, olihan kyseessä heidän kansallislaulunsa. Eri oloista tulevat ja eri kieltä puhuvat ihmiset löysivät yhteyden laulamalla yhdessä.
Koulussa annettiin kaikki opetus englanniksi. Englannin puhumiseen kannustettiin jokaisen luokan, rehtorin kanslian ja opettajainhuoneen seinillä olleilla lapuilla, joissa saattoi lukea esimerkiksi ”Let’s speak English, together we can”. Yhdessä voimme, ei huono lopetus matkamme viralliselle ohjelmalle.
Koululta jatkoimme matkaa Kilimanjaron kansainväliselle lentokentälle, jossa lähtöselvitysmuodollisuudet sujuivat jo rutiinilla. Katse kameraan, sitten yksi käsi kerrallaan sormenjäljen lukijaan, ensin peukalo, sitten neljä muuta sormea. Viimeiset Tansanian šillingit käytettiin kahvilaan tai matkamuistoihin ja pitkä kotimatka alkoi. Kuutisen tuntia Dohaan, parin tunnin odotus ja toiset kuutisen tuntia Helsinkiin. Helsingissä emme vielä käyneet ulkona, mutta maisemasta saattoi päätellä että lämpötila on hieman erilainen, mihin olimme viime päivät tottuneet, sillä maassa oli paikoin lunta. Oulussa meitä odotti bussin lisäksi parin pakkasasteen keli. Joku meistä totesikin ilmastoinnin jääneen päälle.
Kotona Raahessa läheiset saivat ottaa vastaan lukemattomia kokemuksia rikkaamman ryhmän, kuin olivat lähettäneet kymmentä päivää aiemmin matkaan.
Janne