Kilimanjaron juurelta kotimaisemiin

Viimeinen päivämme Tansaniassa piti sisällään kouluvierailun Arushassa, siirtymisen Kilimanjaron kentälle ja alkaneen kotimatkan.

Vastaanotto Arushassa sisälsi laulua, opiskelijan puheen ja esittäytyimisiä. Kuva Päivi Kippola

Vastaanotto oli lämmin. Kuva Päivi Kippola

Kaksi päivää ja ennen kaikkea niiden välissä teltassa vietetty yö olivat saaneet aikaan sen, että uni maistui kaikille sikeästi Arushan hotellissa. Aamu valkeni sateisena, mutta sade loppui jo siirtyessämme parinkymmenen kilometrin matkan Usa Riverin alueelle PITA-projektiin kuuluvalle yläkoululle, joka oli matkamme viimeinen vierailukohde. Pilvet eivät kaikonneet, mikä oli hieman harmillista siinä mielessä, että selkeällä säällä koulun pihalta olisi näkynyt Afrikan mantereen korkeimman vuoren Kilimanjaron rinteet. Nyt näimme niistä vain aavistuksen parin pilven raosta. Matkalla selvisi muuten sekin, ettei Toton Africa ole täysin realistinen: Kilimanjaro ei nouse Olympoksen lailla Serengetin yllä, koska Serengetin kansallispuistoon Kilimanjaroa ei edes näy 🙂

Koulu pihaa ja luokkahuoneita ulkoapäin. Kuva Päivi Kippola

Tutustumassa. Kuva Päivi Kippola

PITA on Suomen lähetysseuran ja tansanialaisen yliopiston johtama hanke, jossa on mukana parikymmentä paikallista yläkoulua, lähinnä syrjäisempien seutujen kouluja, jotka sijoittuvat vuosittaisessa koulujen vertailussa häntäpäähän. PITA tulee sanoista Participatory and Interactive Teaching Approach. Projektin nimi myös leikittelee sanoilla: swahilin kielessä pita tarkoittaa mm. ohittaa, ylittää odotukset, olla parempi. Hankkeessa koulutetaan mukana olevien koulujen opettajia ja tällä pyritään parantamaan oppimistuloksia. Tansaniassa on ensiarvoisen tärkeää selvittää hyväksytysti yläkoulun päättökoe, koska ilman sitä ei ole mahdollista jatkaa opintoja. Projektin tarpeellisuudesta kertoo se, että osassa kouluista vain alle 40 % oppilaista läpäisee päättökokeen. Usa Riverin koulussa tilanne oli onneksi hieman parempi ja tulokset olivat parantuneet jo PITA-projektin aikana.

Oppilaskunnan avustus luovutettiin koulun ikkunoiden hankkimiseen, sekä koulun katon ja asuntolan rakentamiseen. Taululla lukee ”Let´s talk english. Together we can”.  Ja ”There is no better tomorrow, if you don´t make the best of today”. Kuva Henri Oksanen

Haasteita koululla silti riitti edelleen. Vain osassa luokista oli ikkunat ja tiloja oli muutenkin niukasti oppilasmäärään nähden. Koululla olikin menossa lisätilojen rakentaminen ja olemassa olevien tilojen parantaminen. Tansaniassa koulut eivät juurikaan saa valtiolta tukea, joten avustuksilla on ratkaiseva merkitys siihen, pystytäänkö koulutiloja rakentamaan ja tarvittaessa kunnostamaan. Usa Riverin koululla tämän hetken rakennustöissä isossa roolissa oli etelä-korealainen lähetystyöntekijä, joka oli kerännyt avustusrahoja ja oli myös vierailumme aikana paikalla valvomassa rakennustöitä. Myös meidän ryhmämme sai osallistua opiskeluolosuhteiden parantamiseen toimittamalla koululle lukion oppilaskunnan avustuksen, jonka koulu voi käyttää ikkunoiden ja kattopeltien hankintaan. Rehtori kertoi meille kattopeltien olevan vaikeimpia hankittavia, koska ne ovat muihin rakennusaineisiin verrattuna kaikista kalleimpia. Meille suomalaisille pieni avustus oli siis suuri vastaanottajan näkökulmasta.

Koulun asuntola. Kuva Päivi Kippola

Vastaanotosta koululla ei olisi voinut päätellä, että olosuhteet olivat haasteelliset. Autojemme ajaessa pihaan koulun oppilaat kokoontuivat laulamaan meille tervetulotoivotuksen. Sitten rehtori kokosi kaikki koulun oppilaat yhteen esitelläkseen vieraat. Esittelymme päätteeksi lauloimme jo tutuksi tulleen laulun ”Siunaa koko maailmaa”. Koulun oppilaat tulivat sujuvasti mukaan omalla kielellään, olihan kyseessä heidän kansallislaulunsa. Eri oloista tulevat ja eri kieltä puhuvat ihmiset löysivät yhteyden laulamalla yhdessä.

Koulun keittiö

Kemian luokkahuone

Koulun puutarha

Koulussa annettiin kaikki opetus englanniksi. Englannin puhumiseen kannustettiin jokaisen luokan, rehtorin kanslian ja opettajainhuoneen seinillä olleilla lapuilla, joissa saattoi lukea esimerkiksi ”Let’s speak English, together we can”. Yhdessä voimme, ei huono lopetus matkamme viralliselle ohjelmalle.

Koululta jatkoimme matkaa Kilimanjaron kansainväliselle lentokentälle, jossa lähtöselvitysmuodollisuudet sujuivat jo rutiinilla. Katse kameraan, sitten yksi käsi kerrallaan sormenjäljen lukijaan, ensin peukalo, sitten neljä muuta sormea. Viimeiset Tansanian šillingit käytettiin kahvilaan tai matkamuistoihin ja pitkä kotimatka alkoi. Kuutisen tuntia Dohaan, parin tunnin odotus ja toiset kuutisen tuntia Helsinkiin. Helsingissä emme vielä käyneet ulkona, mutta maisemasta saattoi päätellä että lämpötila on hieman erilainen, mihin olimme viime päivät tottuneet, sillä maassa oli paikoin lunta. Oulussa meitä odotti bussin lisäksi parin pakkasasteen keli. Joku meistä totesikin ilmastoinnin jääneen päälle.

Kotona Raahessa läheiset saivat ottaa vastaan lukemattomia kokemuksia rikkaamman ryhmän, kuin olivat lähettäneet kymmentä päivää aiemmin matkaan.

Janne

Valmistautumassa päättökokeisiin. Kuva Päivi Kippola

Safari

Aamu alkoi varhain. Afrikassa tottuu helposti luonnon luontaiseen aikatauluun: kun aurinko sarastaa, herätään ja pimeän tultua asetutaan lepäämään. Söimme aamiaisen klo 7:00.

 

Auringonlasku Serengetillä. Kuva Päivi Kippola

St. Dominic Nyakahojan katolinen hostelli on ollut levollinen paikka majoittua. Täällä on ollut menossa ensimmäisenä majoitusyönämme jonkin vallankumouksellisen puolueen konferenssi ja toisena yönämme taas erään evankelisen vapaan suunnan konferenssi. Konferenssien osallistujia on näkynyt lähinnä päiväsaikaan hostellin sisäpihalla. Sisäpiha oli kaunis, vihreä alue, jolla saattoi istuskella heinäkattoisten päivänvarjojen alla vilvoittelemassa.

Aamun huolena oli yhden ryhmän nuoren sairastuminen korkeaan kuumeeseen ja vatsatautiin. Konsultoituamme työskentelämssä Mwanzassa ollutta suomalaista lääkäriä, jonka tapasimme myös edellisenä päivänä kaupunkikierroksen yhteydessä, saimme kuitenkin luvan kaikki lähteä safarille, saatuamme myös potilaalle lääkkeen vointiinsa.

Masumin-safarin järjestäjät hakivat meidät hostellilta klo 8:00. Meille oli varattu 3 Toyota Land Cruiseria, joista yksi oli matkalaukuillemme. Henkilökuntaa heillä oli mukana viisi henkilöä, kolme kuljettajaa ja kaksi muuta, jotka valmistivat ateriat ja pystyttivät teltat. Poikkesimme matkalla hakemassa sairastuneelle antibioottikuurin Lähestysseuran raamattukoululta. Sitten matka alkoi.

Leijonat kävivät nojailemassa autoamme safarilla. Kuva Päivi Kippola

Matka Serengetin ensimmäiselle portille Mwanzasta on n. 130 km. Tie seurailee Victoria-järven rantaa läpi useiden kylien. Matkan aikana oli mahdollisuus seurailla paikallista elämänmenoa sekä kohtalaisen pienten kylien aamuaskareita ja ihmisvilinää. Mitä kauemmaksi päädyimme Mwanzasta, tuntui että luonto muuttui kuivemmaksi ja karummaksi. Ohitimme useamman sillan, joka ylitti kuivuneen joenuoman. Paikka paikoin oli nähtävillä tulvien muokkaamat ylityspaikat, joista näki missä vesi pahimpaan tulva-aikaan liikkuu.

Saavuimme Serengetin portille n. 2,5-3 tunnin ajomatkan jälkeen. Oppaamme noudattivat tunnollisesti nopeusrajoituksia ja välillä tuntui, että matkamme etenee turhankin verkkaisesti, mutta hyvä niin. Turvallisuus ennen kaikkea. Noin puolenpäivän aikoihin saavuimme siis portille ja pidimme n. 30 min tauon, oppaiden selvitellessä lupa-asioita ja meidän shoppaillessa matkamuistomyymälöissä sekä pienen kahvilan palveluita hyödyntäen.

 

Safari Serengetin keskukseen alkoi. Luvassa oli parin sadan kilometrin kuoppainen automatka Afrikan mantereen kuuluisan luonnonpuiston ytimeen villin luonnon ja savannin keskukseen. Kiertelimme päivän myös välillä päätieltä poiketen ja eläimiä bongaten.

Vieressä. Kuva Pävi Kippola

Pimeän laskeutuessa saavutimme leiripaikan, jossa yövyimme telttamajoituksessa, upean tähtitaivaan alla. Mukana kulkenut henkilökunta toivotti meidät tervetulleeksi hyvällä illallisella.

Seuraavana aamuna aurinko nousi ja valaisi jälleen upeat maisemat. Muutama vesipuhveli oli tullut aamun sarastaessa kiinnostuneina leirin laitamille. Monet linnut tervehtivät myös meitä laulullaan ja näimme myös muutaman kuumailmapallon horisontissa. Tukevan aamiaisen jälkeen purimme leirin, pakkasimme tavarat, nousimme autoihin ja jatkoimme etelään, kohti Ngorongoron pohjoista porttia sekä kohti Arushaa, jonne matkaa oli n. 390 km. Ngoronngoron kraaterin reunalla oli henkeäsalpaavat maisemat. Saavuimme kraaterille n. klo 14:30 ja siitä portille. Matka Arushaan jatkui ja klo 20 maissa olimme majapaikassamme, jossa meitä odotti ehkä koko matkamme paras majoitus ja ihana etiopialainen illallinen.

Upea päivä!

Päivi ja Henkka

 

Kaupunkikierroksilla Mwanzassa

Ukerewen reissu kaikkineen oli hyvin antoisa ja opettavainen. Jouduimme todistamaan majoituksemme järjestelyissä myös paikallisen lain, joka kieltää samaa sukupuolta olevien suhteet. Tästä syystä majoittuminen kahden huoneissa oli myös nuorten tyttöjen kesken mahdotonta. Apulaispiispan välityksellä saimme kuitenkin neuvoteltua alaikäisille mahdollisuuden yöpyä niin, ettei heidän tarvinnut majoittua yksin.

Aamu Ukerewella alkoi aikaisella viime minuuttien pakkaamisella ja aamupalalla, jota meillä ei oikeastaan ollut aikaa syödä. Juuri, kun olimme haukkaamassa leipää saimme kuulla, että lautta onkin lähdössä aivan pian, puolta tuntia odotettua aikaisemmin.  Ei auttanut kuin lähteä matkaan ja he jotka olivat saaneet aamupalan pöytään käärivät leivän ja kananmunan servettiin, jotta saisi aamuksi jotain syötävää matkalle. Lautalta sai onneksi ostettua evästä, joten loppujenlopuksi kukaan ei jäänyt ilman ruokaa. 

Aamiainen lautalla: teetä ja vitumbua. Kuva Päivi Kippola

Itse lauttamatka meni suurimmilta osin nukkuen ja sisätiloissa ollen, sillä järvellä kävi kova tuuli ja aallokko oli hyvin vahva. Osaa porukasta kuitenkin kiehtoi sään jännittävyys ja he mielellään viettivät aikaa lautan kannella ihmetellen järven käyntiä. Lauttamatka jätti osalle porukasta hieman pahoinvointia, joka oli alkanut jo osalla edellisenä yönä. Syynä pahoinvointiin saattoi olla myös elinen helteinen päivä ja työskentely auringonpaisteessa.

Satamaan saavuttua meitä odotti vastassa hulina ja vilske johon olimme jo aikaisemmasta kokemuksesta tottuneet. Kävellessä satamasta hostellille aurinko oli miellyttävä, sää on suosinut meitä hyvin koko reissun ajan. 

Takaisin Mwanzassa. Kuva Päivi Kippola

Hostellilla me vietiin tavarat uusiin huoneisiin ja sen jälkeen mentiin syömään alakertaan. Ruoan jälkeen oli suunnitelmissa lähteä kiertelemään Mwanzan keskustaan pienissä porukoissa. Osalla porukasta oli pahoinvointia ja uupumusta, joten he jäivät hostellille lepäämään siksi ajaksi. Saimme kaupungille kaveriksi suomalaisia työntekijöitä Mwanzasta, jotka osasivat opastaa meitä liikkumaan kaupungilla ja löytämään hyvät shoppailupaikat tuliaisia ja muita tarpeita varten.

Mwanzan kaduilla oli monenlaisia aarteita: kankaita, käsitöitä, mausteita, hedelmiä. Kuva Päivi Kippola.

Keskustassa kiertelyn jälkeen toimme tavaroita hostellille ja samalla saimme ihastella kortteja ja taideteoksia, joita Mwanzalainen poika oli tehnyt, jotta voisimme ostaa niitä. Teokset olivat niin kauniita, että ne hupenivat nopeasti pöydältä ja näin me matkalaiset sekä itse myyjä olivat iloisia.  Seuraavaksi lähdimme kauppakeskukseen, jossa kävimme Mambo -nimisessä kahvilassa ja supermarketissa, josta ostimme eväitä seuraavan päivän matkaa varten. 

Päivän Mwanzan kaduilla ja kauppakeskuksessa kiertelyn jälkeen huomasi kuinka erilaisissa oloissa ihmiset elävät samassa kaupungissa. On hurjaa kierrellä ensin hyvin pieniä ja köyhiä kujia pitkin ja sen jälkeen mennä suureen ja mahtipontiseen kauppakeskukseen, jossa rikkaat ihmiset käyvät elokuvissa ja muissa huvituksissa samaan aikaan, kun lähitaloissa ei ole sähköjä ollenkaan. 

Vielä vähän Ukerewea. Kuva Päivi Kippola.

Shoppailun jälkeen illalla, juttelimme viimepäivien tapahtumista ja menimme pakkaamaan safari-tavarat seuraavaa päivää varten.

 

Krista, Edith

Kirkkoa rakentamassa

Tänään heräsimme saaristossa mukavan tuuliseen päivään. Lähdimme aamuvarhain ajamaan Murutilimaa kohti, ja vierailimme matkan varrella pienen seurakunnan ja heidän rakenteilla olevan kirkkonsa luona. Meidät otettiin jälleen kerran lämpimästi vastaan, ja lahjoitimme seurakunnalle kaksi jalkapalloa.

Pienen kylän tämänhetkinen ja ympärillä rakenteilla oleva kirkko. Kuva Päivi Kippola.

 

Sen jälkeen matkustimme perille toisen kirkon rakennustyömaalle. Saimme kunnian olla osana uuden kirkon rakennusprojektia. Työtehtäviin kuului kivien ja veden kantamista. Niitä tarvittiin betonin valmistamiseen, jossa olimme myös mukana. Opettelimme kantamaan kiviä ja vettä afrikkalaisten naisten tavoin päiden päällä, mikä oli yllättävän raskasta. Kaikki työ tehtiin käsin, mikä oli yhteisöllistä ja mukavan erilaista. Oli upeaa tehdä työtä, joka merkitsi alueen seurakunnalle ja meille paljon. Saimme olla konkreettisesti hyödyksi ja se tuntui hyvältä. 

Lattiaa tekemässä ja soraa kantamassa. Kuva Daudi.

Kaivolla vettä hakemassa rakennustyömaalle. Kuva Daudi.

Työskentelymme herätti mielenkiintoa paikallisten keskuudessa. Kuva Henri Oksanen

Siestaa puiden katveessa. Kuva Päivi Kippola

Keskipäivällä menimme istumaan viileään havumetsikköön ison kuopan reunalle. Lauloimme lauluja sekä swahiliksi että suomeksi ensin paikallisen nuorisotyöntekijän kanssa. Myöhemmin laulujamme kuuntelemaan sekä laulamaan saapui muitakin nuoria, ja lopulta merkkihenkilöt pastori, apulaispiispa ja pappikin tulivat mukaan. Saimme kuulla toistamiseen Maa on niin kaunis -laulun swahiliksi. Lauluhetken jälkeen koko joukko kutsuttiin paikallisen pastorin luokse syömään. Ruoka oli todella hyvää ja olemme hyvin kiitollisia perheen vieraanvaraisuudesta. 

 

Kun vatsamme olivat täydet, palasimme rakennustyömaalle. Fundit (palkalliset työmiehet) olivat jo lopettaneet päivän työt, joten meidänkään ei tarvinnut enää tehdä hommia. Iho oli osalla jo palanut sen verran, että päätimme mennä mäntyjä muistuttavien puiden varjoon viettämään aikaa. Meitä seurasi iloisia lapsia vailla tekemistä. Päätimme alkaa yhdessä vetämään lapsille suomalaisia laululeikkejä. Aluksi lapset hieman arastelivat, mutta hyvin pian lapset leikkivät hymyssä suin mukana. 

Laululeikkejä puiden katveessa. Kuva Päivi Kippola.

Kun emme enää keksineet enempää laululeikkejä, menimme kirkon edessä sijaitsevalle kentälle pelaamaan jalkapalloa fundien kanssa. Pelasimme afrikkalaisella pallolla eli muovipusseista ja narusta kootulla pallolla. Säännöt olivat aluksi hieman epäselvät, mutta pian selvisi jaoksi tytöt vastaan pojat. Ilman kannustusta meidän ei tarvinnut pelata nimittäin läheisen koulun oppilaita tuli kentän molemmille puolille hurraamaan. Kaikki innostuivat huomattavasti enemmän, kun paikalle heitettiin oikea jalkapallo. 

Jalkapallopelin jälkeen menimme kirkkoon, jonka lattia oli valmistunut päivän aikana. Kirkkoon tuodut penkit täyttyivät lapsista ja aikuisista. Kirkossa esiteltiin tärkeät henkilöt, rukoiltiin ja kiitettiin, että olimme saaneet mahdollisuuden jättää omat kädenjälkemme kirkkoon. Lopuksi lahjoitimme seurakunnalle kolme jalkapalloa, joista yhtä olimme jo päässeet kokeilemaan ulkona. Kirkkotilaisuuden jälkeen kaikki pääsivät kokeilemaan uusia jalkapalloja. 

Jalkapallon riemua ilman rajoja koko kentän leveydeltä. Saimme rohkaistua peliin mukaan myös tyttöjä. Kuva Päivi Kippola

Kirkolta suuntasimme uudestaan pastorin kotiin. Siellä meille tarjottiin herkullisia munkkeja sekä pikkuleipiä kahvin ja teen kera. Osoitimme kiitokset vieraanvaraisuudesta antamalla perheelle oman jalkapallon. Nansioon palatessa varmistimme ettei nälkä pääsisi yllättämään menemällä syömään illallisen Pamba-hotellille. Pitkän päivän jälkeen mahat täynnä vaivuimme helposti unten maille.

Päivä oli monin tavoin antoisa ja olemme kiitollisia, että pääsimme auttamaan paikallisia. Oli mahtavaa huomata kuinka hyvin voimme toimia yhdessä, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan. Päivästä jäävät monet asiat sydämiimme, erityisesti ihmisten hymy ja ilo.

Yhteiskuvaan rakennusurakan jälkeen kutsuttiin myös lapsia. Kuva Pia Pyhtilä.

 

Valmista tuli. Kuva Päivi Kippola

Lotta ja Emilia

Lautalla

Mwanzaa Victorianjärveltä katsottuna. Kuva Päivi Kippola

Kello soi tänään 7.40 Mwanzan hostellissa, jossa saimme nukkua pitkät ja rentouttavat yöunet edelliseen yöhön verrattuna. Aamupalaa vietimme kaikki yhdessä kiireettömästi ja rennosti jutellen. Tavallinen Tansanialainen aamupala sisältää vaaleaa leipää, kananmunaa, jotain hedelmää ja teetä sekä kahvia. 

Myöhemmin kävelimme lähi supermarkettiin ostamaan ruokaa tulevaa lauttamatkaa varten. Kauppa matkalla oli mielenkiintoista nähdä monia paikallisia ihmisiä työntouhussa teiden varsilla. Täällä liikenne on erilaista ja välillä se tuntuu todella oudolle, koska Suomessa liikenne on tarkkaa verrattuna tähän liikenteeseen. 

Ennen lauttamatkaa pääsimme vielä tutustumaan katoliseen kirkkoon. Paikka oli todella suuri ja se yllätti, miten pelkistetty kirkko oli. Oli hauska kuulla, kuinka seurakuntalaiset olivat tehneet talkootyöllä hienot puupenkit kirkkoon. 

Tutustumassa katoliseen kirkkoon Mwanzassa. Kuva Päivi Kippola

Kävelimme katoliselta kirkolta satamaan, josta lautan oli tarkoitus lähteä. Satama oli melko pieni ja täynnä väkeä. Siellä oli paljon kauppiaita myymässä mm. sukkia ja ruokaa. Oli yllättävää paljonko paikalla oikeasti oli väkeä. 

Lauttamatkassa kului neljä tuntia. Sää oli todella hyvä, aurinko paistoi ja sateesta ei ollut tietoakaan. Lauttamatka kului kannella yhdessä aikaa viettäen. Maisemat olivat huikeat. Rantaviivan kadottua avoin Victorianjärvi muistutti meitä Raahesta, koska se näytti ihan mereltä. Ei tiennyt oliko kyseessä järvi vai meri, koska järvi oli niin suuri.

 

Saavuimme kuuden aikoihin Ukerewen saarelle. Saari on niin suuri, että se näytti ensisilmäyksellä mantereelta. Autot olivat meitä vastassa, koska mukanamme on Mwanzan kirkon apulaispiispa. Ensimmäiseksi meidät vietiin Nansion kirkolle esittäytymään. Sen jälkeen saavuimme Nansion hotelliin majoittautumaan. 

Esittäytyminen ja vastaanotto Nansion kirkolla. Kuva Päivi Kippola.

Meillä oli ihana illallinen hotellin sisäpihalla ravintolassa. Meille oli tarjolla kalaa, kanaa tai vuohta. Lisukkeeksi sai valita riisiä, ranskalaisia tai keittobanaania. Ruoka syötiin sormin, joka on tyypillinen tapa tansanialaisessa kulttuurissa. Ruoka oli todella maukasta ja se maistui kaikille paremmin kuin hyvin lauttamatkan jälkeen.

Meillä oli ihana päivä, joka jää varmasti jokaisen mieleen.

Jenniina, Tanja

Mwahaha Mwanza

23.10.2018

 

Majapaikkamme Mwanzassa St Dominic Nyakahojan katolinen hostelli. Kuva Päivi Kippola

Päivä alkoi hyvin eri merkeissä mitä oltiin suuniteltu herätyksen aikaistuttua viidellä tunnilla peruuntuneen lentomme vuoksi. Lensimme siis Dar Es Salaamista ystäväkohteeseemme Mwanzaan, mikä tarkoitti kaupunkimaisemien muuttumista hieman maanläheisempään tunnelmaan. 

Saavuttuamme lentokentälle huokaisimme helpotuksesta nähdessämme tutun kaupungin nimen kirjaimet edessämme. Ruumalaukkuja odotellessamme useampi nuorista totesikin Mwanzan olevan hyvin kotoisa – noin viiden minuutin kokemuksen perusteella.

Bussi vei meidät hostelliin, missä heti ensimmäisenä pääsimme syömään aamupalaa. Meille aamupala kävi enemmän päivällisestä ottaen huomioon kuinka monta tuntia oltiin jo hereillä oltu. Hyvin pian aamupalan jälkeen aloimme toteuttamaan päivän tiivistä ohjelmaa, mikä alkoi päiväkodissa vierailulla.

Päiväkotivierailulla esittelimme lapsille kuvia Suomesta. Kuva Päivi Kippola.

Tunnelma oli katossa auton tiiviissä tunnelmassa, kun siirryimme paikasta toiseen. Kuva Henri Oksanen.

 

Iloinen lasten nauru ja lukuisat vilkutukset saivat meidät tuntemaan olomme hyvin tervetulleiksi. Vierailu päiväkodilla oli meidän kaikkien toiveena ja hyvin malttamattomina halusimme heti mennä jututtamaan pieniä koululaisia. Vaikka lasten kanssa yhteistä kieltä ei niin sanotusti löytynyt, saimme elekielellä leveitä hymyjä aikaiseksi molemminpuolin.

 

Lahjoitimme päiväkodille jalkapalloja. Kuva Päivi Kippola

Päiväkodissa vierailun jälkeen suuntasimme suoraan Mwanzassa olevaan lasten turvakotiin, joka on samalla ainoa sellainen koko Tansaniassa. Päiväkodissa näimme iloisia ja onnellisia lapsia joilla asiat ovat hyvin. Siirtyessämme päiväkodista turvakotiin totesimmekin että on aika nähdä myös kolikon toinen puoli ja oppia lisää myös surullisista tapauksista.

Turvakotiin saavuttuamme saimme heti tutustua heidän käytäntöönsä ja opimme paljon lisää heidän toimistaan. Siellä asui tällä hetkellä noin 22 lasta, jotka oltiin otettu huostaan vaarallisten kotiolojen vuoksi. Turvakodissa mahdollisten fyysisten ja erityisesti psykologisten haavojen parantaminen on tärkein tavoite ja antaa lapsille puitteet normaaliin ja onnelliseen elämään menneisyydestään huolimatta. Halusimme osoittaa turvakodin työntekijöille kuinka tärkeää työtä he tekevät muistamalla heitä 200 euron lahjoituksella, jonka Raahen lukion opiskelijakunnan hallitus lahjoitti turvakodin lasten ruokaan ja vaatteisiin.

Vastaanotto ja lahjoitusten ojentaminen turvakodilla. Kuva Pia Pyhtilä.

Hyvin tunteikkaan ja ajatuksia herättävän päivän jälkeen suuntasimme Imani naiskuoron järjestämään iltamaan, jota he olivat valmistelleet monta viikkoa. He olivat suunnitelleet paljon ohjelmaa johon sisältyi paljon laulamista ja tanssimista – välillämme olevan yhteyden löytämistä erityisesti musiikin myötä. Ohjelmaan sisältyi ateriointi afrikkalaisittain. Illan päätteksi naiset halusivat viedä meidät kuuntelemaan kuoroharjoituksia kirkkoon. Niin tapahtumarikkaan ja tunteikkaan päivän jälkeen oli ihanaa rauhoittua kuuntelemaan afrikkalaista musisointia ja viedä päivä päätökseen harmonisin tunnelmin.

Imaminaisten huikea vastaanotto laulaen ja tanssien. He järjestivät meille myös ruokailun ja täytekakkukahvit.  Olimme aivan häkeltyneitä siitä, miten vieraiden saapumista tavataan juhlia. Kuva Päivi Kippola.

Vasta ohjelman tultua päätökseen muistimme vähäisen unisaldomme ja väsy tuntuikin iskevän siinä hetkessä välittömästi. Ei voinut muuta kuin taputtaa itseä ja kaveriaan olalle siitä kuinka hyvin oltiin jaksettu koko päivän ajan ja olla vielä kiitollinen siitä kaikesta mitä oli saanut kokea. 

Martta & Veera

Ensimmäinen kokonainen päivä Afrikassa

Torin hulinassa aamukävelyllä. Kuva Päivi Kippola.

Majapaikkamme YWCA. Kuva Päivi Kippola.

Vuorokauden mittaisen matkustuksen jälkeen lepääminen tuli tarpeeseen. Yöllä ihmeteltiin huoneessa olevaa miniliskoa ja nukkuminen oli osittain levotonta kaupungin hälinän vuoksi. Ensimmäinen kokonainen päivä Afrikassa tuntui epätodelliselta ja jännittävältä. Aamupalan jälkeen suuntasimme kiertelemään Dar es Salaamin kaupunkia. Kaupungilla riitti ihasteltavaa ja ihmeteltävää. Me ihmettelimme paikallisten elämää ja paikalliset ihmetteli meitä. Kuten osasimme odottaa, herätimme huomiota paikallisten ihmisten keskuudessa, mutta vastaanotto on ollut hyvin lämmin ja on ihanan tervetullut olo.

Kuva Pia Pyhtilä.

Vierailukohteena ensimmäisenä päivänä oli paikallinen kirkko Intian valtameren rannan läheisyydessä. Kiipesimme kirkon kellotornin ja saimme kuulla paikallisesta kirkkokulttuurista. Kellotornista näkyi huikeat maisemat sekä kaupunkiin että merelle päin. Oman jännityksen kellotornissa olemiseen toi erittäin kova tuuli, mikä tuntui etenkin siellä korkealla. Muuten ilma on ollut ihanan lämmin, varmaankin 30 astetta. 

Saksalaisten rakentama luterilainen kirkko Intian valtameren rannalla. Kuva Päivi Kippola

Tapasimme yppäriläisen perunanviljelijän, joka kertoi työstään Tansaniassa. Kuva Päivi Kippola

Ennen matkaa meitä neuvottiin varustautumaan siihen, ettei kaikki mene aikataulujen tai suunnitelmien mukaan. Saimmekin heti kokemusta tästä, sillä lentomme Mwanzaan peruuntui ja korvaava lento saatiin vasta seuraavalle päivälle, tosin heti aamu kuudeksi. Sopeuduimme kuitenkin tilanteeseen ja vietimme ihanan ja spontaanin päivän täällä Darissa. Lennon peruuntuminen tuli täysin yllätyksenä, mutta tämän kaltaisiin muutoksiin pitää vain osata suhtautua rennosti, because this is Africa! 

Kun saimme kuulla, että lento peruuntui niin hidastimme tahtia ja kävimme rauhassa syömässä ruokaa ravintolassa. Siellä vierähti muutama tunti ja olihan mukava, ettei ollut kiire mihinkään. Ruokailun päätteeksi lähdimme kulkemaan osittain mukulamaisia katuja ja tutkimaan Dar Es Salaamia tarkemmin. Huomatessamme, että kello alkoi olemaan sen verran paljon, että parempi lähteä hostellille päin tuomaan turhat tavarat pois ja lähteä ostamaan iltapalaa/aamupalaa. 

Kuitenkin kun tulimme hostellille niin kuulimme tien toiselta puolelta anglikaanisesta kirkosta laulua niin päätimme mennä kysyä voisimmeko tulla kuuntelemaan. Onneksi pääsimme, koska se oli niin hienon kuuloista ja ei haittaa vaikka olisimme ryhtyneet mukaan rytmiin vaikka emme tienneet sanoista mitään. Vähän ajan päästä oli kuitenkin pakko lähteä hostellille ja käymään ruokakauppaan ostoksille, koska täällä pimeällä liikkumista on vältettävä, koska se ei ole turvallista varsinkaan tytöille.

Maanantai-illan service anglikaanikirkossa. Kuva Päivi Kippola.

Pääsimme ihan hyvissä ajoin takaisin hostellille ja jokainen sai siellä vaihtaa vähän vaatetta ja syödä mitä oli ostanut iltapalaksi. Vähän ajan päästä kokoonnuimme yhteen vielä treenaamaan lauluja mitä esitämme ja käymään päivän fiiliksiä läpi. Sen jälkeen oli aika mennä iltapesulle ja nukkumaan, koska on aikainen herätys tiedossa.

 

Ella ja Elina

 

Ensimmäinen pallo meni sydämelliselle ja auttavaiselle kuljetusten järjestäjälle Allanille. Kuva Päivi Kippola.

Tunnelmia tansanialaisesta olohuoneesta

Matkamme lähestyy! Vain kolme viikkoa jäljellä ja sitten lentomme Tansaniaan lähtee Oulusta-Helsinkiin-Dohaan-Dar es Salaamiin. Perhosia on jo vatsassa ja siksikin meille oli tärkeää kutsua kaikki vielä projektivalmistelujen loppumetreillä tansanialaiseen olohuoneeseen. Ihanaa, että olitte toivottamassa meille hyvää matkaa, varsinkin tässä tilanteessa, kun olemme uutisista seuranneet Victorianjärven ikäviä uutisia Ukerewen lautan uppoamisesta.

Halusimme tansanialaisella olohuoneella tuoda terveisiä Tansaniasta, ja tarjota matkan maistiaisia kaikille, jotka ovat projektiamme tukeneet tai sitä seuranneet ja vierellä kulkeneet. Suomen lähetysseuran lähetti Mikko Pyhtilä kertoi meille omakohtaisten kokemusten kautta, miten asiat elävät Afrikassa ihmisten ehdoilla, tapauskohtaisen byrokraattisesti, mutta samalla afrikkalaisen luontaisesti Jumalan hyvään tahtoon luottaen. Samoin hän muistutti meitä afrikkalaisten vieraanvaraisuudesta. Mieleen jäi, kuin Mikko sanoi, että teidän on siellä hyvä olla, Tansaniassa vieras on siunaus ja ihmiset elävät yhteisöllisyydestä. Minä olen, koska me olemme.

Pekka Laukkarinen ja Matti Laitinen saivat meidät hyvällä esiintymisfiiliksellään ja taiturimaisella musisoinnillaan matkan tunnelmiin. He kaksi – suomalaiset Pekka ja Matti täyttivät kaikki odotuksemme hyvästä musiikista. Kaupantekijäisinä saimme käytännön rohkaisua siitä, miten hyvän tekeminen on tärkeää.  He täyttyvät lavan myös afrikkalaisen tunnelman luojina: kiitos Toton Africa-vaikutteisen rummutuksen ja tanssimoovien. Tässä he jopa ylittivät odotuksemme, sillä pyysimme heidät esiintyjiksi alun alkaen sillä ajaksella, että ympyrä nyt luontevasti sulkeutuisi, sillä Pekka on ollut tukemassa työtämme jo alkumetreistä alkaen. 

Ilta jäi mieleen. Olen varma, että koti-ikävän iskiessä haemme voimia tästä rohkaisevasta määrästä ihmisiä, jotka olivat meille toivottamassa hyvää matkaa. Muistamme Mikon rohkaisevat sanat ja Matin johtamana yhteisesti laulamamme Tansanian kansallislaulun: siunaa koko maailmaa! Matin sanoin kaikkien suurten tapahtumien yhteydessä lauletaan kansallislaulu, niin myös ennen meidän matkaamme!

Päivi Kippola

Tästä kaikki alkoi

Tansania-projekti

Darana Raahe-Mwanza on Raahen seurakunnan ja Raahen lukion yhteistyöprojekti. Projektin tavoitteena on yhteisen hyvän tekeminen ja globaalin vastuun teemojen esillä pitämiseen projektin aikana Raahessa.

Keitä olemme?

 

Meidän aktiivinen ja reipas porukka koostuu kymmenestä nuoresta ja neljästä työntekijästä. Projektiin valittiin mukaan kymmenen nuorta hakemusten pohjalta keväällä 2017.

 

Projektin tarkoitus ja tavoitteet

 

Projektin tarkoituksena on oppia yrittäjyyttä, uutta kulttuuria ja uusia toimintatapoja. Projektin myötä opimme  ajattelemaan asioita globaalisti ja ekologisesti. Koemme, että sillä on merkitystä tulevaisuudelle.  Lukiosta valitut opiskelijat saavat projektista viisi lukiokurssia.

 

Työsuunnitelma ja aikataulu

Projekti alkoi huhtikuussa 2017 suunnittelun merkeissä. Silloin mietimme nimen ja ulkoasun projektille. Olemme olleet hyvin aktiivisia ja sitoutuneita projektiin. Olemme leiponeet tansanialaisia mandazi-munkkeja  ja myyneet niitä tilausten mukaan. Kesällä olimme seurakunnan lastenleireillä opettamassa afrikkalaisten jalkapallojen tekemistä ja Kylväjän kesäpäivillä järjestämässä kahvitusta. Olemme työskennelleet maahanmuuttajien parissa järjestämällä korupajoja. Afrikkalaisten korujen teon opasti meille Suomeen opiskelemaan muuttanut George Nganga.

Lisäksi olemme pesseet ikkunoita, haravoineet ja järjestäneet kahvituksia mm koulun vanhempainillassa. Syksyllä 2017 toteutimme  Raahen Seudussa julkaistun Tansania-liitteen, johon myimme mainostilaa paikallisille yrityksille. Olemme pitäneet myös kirpputoripöytää Raahe kirppiksellä. Marraskuussa 2017 toimimme tarjoilijoina Pohjois-pohjanmaan yrittäjäjuhlassa, joissa ruokailijoita oli yli kaksisataa. Tässä yhteydessä teimme yhteistyötä Raahen seudun koulutuskuntayhtymän kanssa ja pääsimme solmimaan hyviä kontakteja myös paikallisiin yrittäjiin.  Olemme olleet järjestämässä myös seurakunnan isänpäivälounaan ja joulumyyjäisten tarjoilua ja ohjelmaa.

Joulukuussa osallistumme Raahen Design-torille, jossa järjestimme ekologista paketointia ja myimme korupajoissa tekemiämme afrikkalaisia koruja.

Huomiotaherättävin projektimme on ehkä kajakin rakentaminen. Kajakin rakensi projektin jäsenistä neljä nuorta, joista kahden isät olivat myös mukana rakennusprosessissa. Kajakin teon opasti meille alusta lopppuun paikallinen ouukäsityön tuntija Paavo Räsänen. Kajakista pidetään arpajaiset maalis-toukokuun aikana yhteistyössä lukion vanhempainyhdistyksen kanssa. Pikkulahden palvelut ovat mukana tukemassa kajakki-projektiamme.

Yhteistyötahot

 

Teemme yhteistyötä Suomen lähetysseuran kanssa. Tansaniassa asuvat työntekijät Mikko ja Pia Pyhtilä ovat olleet mukana suunnittelemssa matkaamme ja ovat tukena ja oppaana myös matkallamme syksyllä 2018. Olemme tehneet yhteistyötä paikallisten yrittäjien, Hyvä alku Raahessa- hankkeen ja Raahen lukion vanhempainyhdistys Vantin kanssa. Tukea ja näkyvyyttä projektillemme on antanut muusikko Pekka Laukkarinen.

The Journey Begins

Thanks for joining me!

Good company in a journey makes the way seem shorter. — Izaak Walton